perjantai 1. helmikuuta 2013

Eilen pääsin pitkästä aikaa testaamaan Welmua aksassa :) Liloa kun ei juoksujen takia voi nyt hallille viedä ja hinku oli viime sunnuntain aksakisojen jälkeen niin kova itsekkin aksaileen että piti sitten kattoa joko Welmu osais hypätä ;) Viime kesänähän sen kanssa oli vähän ongelmia hyppäämisen kanssa, meni aina mieluummin ali.. Sitten jätettiinkin aksaamiset sivuun ettei jää ihan paska fiilis molemmille.

Eilen Welmu oli ensinnäkin niin intoa ja virtaa täynnä kun on joutunut olemaan kolme päivää putkeen aamusta iltaan raksakoirana.. :D
Ja ihan kivasti se hyppikin maxin alimpia. Hirveästi se vain on edelleenkin mun kädessä kiinni :/ Vaikeuttaa vähän aksaamisessa kun seuraa mua eikä rataa/esteitä. Onnex oli Janika mukana, ensinnäkin valmentamassa meitä ja toisex palkkaajana.

Tehtiin ihan yksinkertaisia hyppyreenejä, 1-3 hyppyä putkeen ja 3 hyppyä + putki ja putki + hyppy. Jokaisessa Janika oli palkkaamassa ja muutamia kertoja piti vähän herätellä Welmua niin että Jansu heilua Ikean ison pallon kanssa Welmun nokan edessä ja vein Welmun esteiden toiseen päähän. Siellä vielä nostin Welmua ja usutin pallon kimppuun. Näissä reeneissä hyppäsi aina hienosti 3 hyppyä putkeen mutta un otettiin reenejä että itse juoksin vieressä niin katse seurasi minua eikä ollut eteenpäin ja esteitä tuli ohitettua. Tosin osa kyllä johtui mun ohjauksistakin.

Suunta on oikea joten kyllä me siitäkin vielä aksaaja saadaan aikaseksi kun vielä kohta pääsen reenaamaan sitä usemmin kun pääsen muuttamaan Raumalle, jeee :)